Transparent
Teknik 1920x750

Näin Wishco toimii

Olemme tosissamme, kun puhumme laadusta. Tämä koskee sekä lämpölampun ulkoisia osia että etenkin sen sisäosia. Juuri sisäosassa syntyy lämmitysvaikutus – ja lämpöä täällä kylmässä pohjoisessa tarvitaankin. Samalla haluamme hyödyntää käyttämäämme energiaa mahdollisimman tehokkaasti. Lämpölampuissamme hyödynnetään edistyksellistä teknologiaa, jonka olemme itse kehittäneet. Siksi tiedämme, että se toimii.

Infrapunalämmitys

Helpoin tapa selittää, miksi Wishco on niin ylivoimainen useimpiin muihin – etenkin kaasukäyttöisiin terassilämmittimiin verrattuna – on kertoa, miten Wishcon lämmitys toimii.

Olet varmasti joskus viettänyt aikaa ulkona kauniina kesäpäivänä ja illan viiletessä huomannut harmiksesi, että unohdit ottaa lämpimän puseron mukaan. Ennen vanhaan tässä tilanteessa käynnistettiin kaasukäyttöinen terassilämmitin, joka lämmitti vain muutamia pöydän ympärillä istuvista vieraista – eikä liian lähellä lämmitintä ollut ollenkaan mukava oleskella.

Wishcon infrapunalämmitin on sähkötoiminen ja käyttää lämmitykseen lämpöaaltoja. Lämpöaallot lämmittävät vain kohdetta, johon ne osuvat. Ne eivät siis lämmitä ympäröivää ilmaa tai pensaissa lymyileviä harakoita. Infrapunalämmitin myös toimii nopeammin ja lämmittää tehokkaammin. Miten se on mahdollista?

MASTER homepage switch 01 1920x1080
MINI white produktbillede 1920x1080 MINI white T produktbillede 1920x1080

CarboTek®

Wishcon lämpölampuissa käytetään hiilipohjaisia CarboTek®-lämmityselementtejä, joissa hiilikuidulla on ratkaiseva merkitys. Lämmityselementtien suorituskyky on jo valmiiksi korkea, mutta olemme nostaneet ne kokonaan uudelle tasolle käyttämällä lämmityselementissä lisäksi halogeenipohjaista kaasua. Tämä yhdistelmä tarkoittaa, että kaikki Wishco-lämmittimen mukavuusalueella oleskelevat voivat tuntea lämmön jo muutamassa sekunnissa.

Me emme hehkuta teknologiaamme perusteetta. Irlantilainen QQI -tutkimuslaitos on testannut CarboTek®-lämmityselementin ja todennut sen lämmittävän ihoa tehokkaammin kuin monet muut markkinoilla olevat teknologiat. Olemme tyytyväisiä tulokseen – ja niin tulet sinäkin olemaan.

Amager Strandvej 10 1920x1080 PRO

Low-glare®

Kun valitset Wishco-lämpölampun, sinun ei tarvitse huolehtia lämpölampuille tyypillisestä häiritsevästä punahehkusta. Punahehku on meistäkin ärsyttävää, ja siksi halusimme tehdä asialle jotain. Low-glare®-teknologian ansiosta lämmittimissämme on huomattavasti vähemmän punahehkua (50–55 luksia). Voit siis nauttia lämmöstä ilman tunnelmaa pilaavaa valoa.

Infrapunateknologia

Meille lämmitysteknologia tarkoittaa ensisijaisesti energian mahdollisimman tehokasta hyödyntämistä. Ihanteellinen tilanne on, että lämpölamppuun syöttämämme energia saadaan siitä lämpönä takaisin. Juuri näin infrapunateknologia toimii: vähemmän sähköä, suurempi vaikutus ja huomattavasti parempi energiatehokkuus. Tämä lämmittää vihreää sydäntämme.

Wishco-lämpölamput

Kurv